Elokuvat

Janne Tanskanen & Ville Asikainen

Tee se itse -elämä: Combat Rockin tarina

2019 Suomi
78 • suomenkielinen
S
Teema: Avaus- ja päätöselokuvat
13.11.2019 | klo 19.00 | Paikka: Tapio 2 | OSTA LIPPU

Odotettu ja juhlittu tarina modernin suomipunkin hautomosta 

Combat Rock Industry on Jani Koskisen ja Janne Tammisen vuonna 2000 perustama punk-levy-yhtiö. Vuonna 2004 Helsinkiin syntyi myös saman kaksikon pyörittämä levykauppa. Enstand-yhtyeestäkin tunnetun Tammisen kommentti ”jos jotain haluaa saada, se on aika usein tehtävä itse” tiivistää hyvin kaksikon tee-se-itse-mentaliteetin. Jos haluaa hankkia näkyvyyttä niille bändeille ja musatyylille, jota pitää maailman parhaimpana, on perustettava oma levy-yhtiö ja kauppa.

Joensuulaistaustaisten Janne Tanskasen ja Ville Asikaisen ohjaama dokumentti on tarina oman näköisen elämän tekemisestä – elämänmenosta, joka pyörii punkin, skeittauksen ja tatuointien ympärillä. Combat Rockista kasvaa 2000-luvulla ulkomaillakin tunnettu laaduntae ja brändi, jonka bändeillä on oma tunnistettava ulkonäkönsä. Yhtyeiden kuten I Walk the Linen ja Kakkahätä-77 kautta levy-yhtiö saa näkyvyyttä myös albumilistalla. Monelle suomalaiselle levy-yhtiö toimii porttina punkin alakulttuuriin. 

Dokumentti on samaan aikaan sekä kasvukertomus että kiinnostava ajankuva. Alussa ajetaan rotiskolla pakulla ympäri Eurooppaa ilman kännyköitä tai internetiä, mutta se ei hidasta hurjapäiden vauhtia. Loppuvaiheessa ongelmia aiheuttavat romahtanut cd-levymyynti ja perheellisen ihmisen arkiset vastuut. Kun Combat Rock -kauppa sulkee ovensa vuonna 2016, sulkeutuu myös suomipunkin merkittävä aikakausi.

Traileri