Tunnelmat

15.11.2019

Raivostuttavaa että tästä joudutaan puhumaan vuonna 2019!

Hyvä dokkari saakin herättää vähän raivoa. Silloin voi syntyä myös halu muuttaa maailmaa. #Female Pleasuresin herättämät kysymykset pureutuvat suomalaisestakin mielenmaisemasta löytyviin kipukohtiin.

- Maailma on paska paikka, että tarvitsee olla tällaisia leffoja, puuskahtaa eräs Rokumenttivieras leffan jälkeen.

- Ehkä tämä nyt synnytti vähän festarin teeman mukaista raivoa, hän jatkaa.

Dokumentti esittelee viisi eri kulttuureista ja maista tulevaa rohkeaa naista, jotka haastavat epäröimättä ja kovaan ääneen alistavan patriarkaatin ja asettautuvat samalla vastateloin oman kulttuurinsa ja uskontonsa kanssa. Leffan kaikkia naisia on uhkailtu eri tavoin ja virkavallankin kanssa on jouduttu hankaluuksiin.

Tarinat dokkarissa ovat osin absurdeja ja kaikki hyvin rajuja, mutta vaikea ei ole rakentaa aasinsiltaa suomalaiseenkaan kulttuuriin, jossa puhumattomuutta ja häpeää riittää kuten paikalla leffaa kommentoimassa ollut seksuaaliterapeutti Helena Seutu tekee selväksi.

- Etenkin vanhemmista naisista huomaa täälläkin, että seksi on tabu ja siitä ei saa nauttia. Että seksi on vain lasten tekemistä varten, hän sanoo.

Tärkeää on puhua suoraan

- Seksuaalikasvatusta pitäisi olla enemmän ja sehän lähtee jo siitä, miten sitä pientä lasta katsotaan ja kosketaan. Me kaikki ollaan seksuaalikasvattajia. Voimme kaikki suoda sitä hyvää katsetta ja arvostusta.

Toisena kommentaattorina paikalla ollut tutkija Maiju Parviainen Itä-Suomen yliopistosta komppaa. 

- Vanhemmat voi tehdä paljon sillä, että uskaltavat puhua. Minulla on 8-vuotias tytär ja hänen kanssaan keskustellaan paljon. Hänellä on paljon hyvin suoria ja hämmentäviä kysymyksiä. Yritän niihin vastata suorasti.

Hyville asioille avautuu mahdollisuus tapahtua kun asioista puhutaan siihen tapaan kun dokkarin naiset tekevät. #Female Pleasures näyttää muutaman konkreettisen esimerkin siitä, että tietoisuuden lisääminen voi parantaa maailmaa. 

Teksti: Pasi Huttunen
Kuva: Markus Korpi-Hallila