Tunnelmat

Kyösti tekee töitä filmifestivaalilla. Kuva: Markus Korpi-Hallila 15.11.2019

Rokumentin rakkauskupla viehättää pitkän linjan vapaaehtoista

Rokumentissa on kyse oman maailmankuvan avartamisesta, tietää jo vuodesta 2008 vapaaehtoisena toiminut Kyösti Kemppilä. Elokuvafestivaali tarjoaa elämyksiä, joihin ei välttämättä tavallisessa arjessa törmäisi.

Sidos Rokumenttiin löytyy koulusta

Vapaaehtoishaastikseen tempaistu Kemppilä kertoo löytäneensä tien vapaaehtoisuuden ihmemaailmaan AMK-opintojen kautta.

– Opintojen kautta pääsin Ilosaarirockin Netti-TV:seen. Siellä huomasin, että hei, Rokumenttikin on olemassa. Kun ymmärsin mitä kaikkea upeeta Popmuusikot puuhaa, niin tajusin, että pitäähän sitä Rokumentistakin saada enemmän näytille. Festareissa on muutakin dokumentoitavaa, kuin yleinen ohjelma.

Sittemmin Kemppilän Rokumentit ovat menneet aina jotakin festivaaleihin liittyvää tehdessä, ei vain asiakkaana.

– Infotiskillä ja esittelyissä on ollut oivallisen hauskaa. Sitä myöten olen saanut toimia myös leffojen parissa. 

Kohtaamisia ja elokuvan lumoa

Rokumentin ilostuttavimmat muistot ovat Kemppilällä Netti-TV:lle tehdyissä haastiksissa. Festarivapaaehtoinen muistelee lämmöllä Jouko Aaltosen, Pelle Miljoonan ja Tumppi Varosen sekä Indican haastattelua.

– Varmaan hissukseen tässä paukahtaa muitakin kohtaamisia mieleen. On ollut mielenkiintoista päästä jututtamaan ihmisiä.

Festivaalimyllerryksen pariin Kemppilän tuo vuosi toisensa jälkeen tapahtuman hyvä tunnelma. 

– Luulen, että syy löytyy meidän tuottajan nimittämistä rakkauskuplista. Tässä tapahtumassa on kertakaikkisen hyvä fiilis. On mukava ajatus tulla avuksi.

Terveisiä kävijöille: katsokaa elokuvia!

Kemppilä on vannoutunut kulttuurin puolestapuhuja ja av-harrastaja.

– Elokuvia pitäisi katsoa, koska se on hyödyllistä. Elokuva mediana taipuu omalle tulkinnalle paljon laajemmin, kun sille antaa tilaa tarjota uusia merkityksiä.

– Elokuva hyötyy katsomisesta, ennen kaikkea useampikertaisesta katsomisesta.

Lähestulkoon kaikki suomalaiset elokuvat nähnyt Kemppilä tuntuu tietävän mistä puhuu.

Kulttuurin kuluttajana hän tietää myös kertoa, miksi jokaisen tulisi katsoa elokuvia.

– Elokuvilla on mieltä avartavaa voimaa. Rokumentti vie ihmisen kuluttajaksi taiteen ja kulttuurin syvyyksien äärelle, halvemman ja pinnallisemman, puhtaan rahallisen kuluttamisen sijaan.

– Rokumentti vie syvälle! hihkaisee joku työryhmästä.

 

Teksti: Kerttuli Karels
Kuva: Markus Korpi-Hallila